maanantai 30. syyskuuta 2013

Eiliset ratsastukset

Eilen oli tarkoitus ratsastaa sekä Capulla, että Valtterilla. Kenttä oli kauhean pehmeä ja sitä päästiin kunnostamaan vasta iltapäivällä, niin ajattelin pyytää kaverini liikuttamaan Valtterin samalla kun itse ratsastan Capun.

Capulle täytyy etsiä äkkiä sopiva satula, koska kumpikaan Valtterin satuloista ei istu oikein yhtään :( Laitoin koulusatulan alle romaanin, niin se oli sen verta sopiva, että pystyin ratsastamaan hetken. Meidän kenttä tosiaan on niin kamalan pieni, että tuolla mammutilla ei siinä oikein pysty mitään tekemään kunnolla, joten meidän on tehtävä kentän laajennus... Tein kuitenkin raviympyröitä, käynnissä pohkeenväistöä ja pari laukka ympyrää kumpaankin suuntaan.

Anteeks mun kamala keskittyny ilmeeni :D
Laukka tuntui aika tönkölle, kun joutui lyhentämään askelta paljon, kun se ei olisi muuten mahtunut laukkaamaan.. :D Kauaa en ratsastanut, kun satula ei ole täydellinen, ettei selkä kipeytyisi. Pyysin kaveriani kokeilemaan Capua ja hän sitten sanoi, että voi mennä käyntiä sillä. No minähä kuitenki "pakotin" sen ravaamaan ja lopuksi laukkaamaankin ;) Ilme oli aika järkyttynyt, kun ei ollutkaan hepalla ihan mitkään pienet liikkeet... Hyvin se kuitenkin meni ja Capukin oli niin nätisti. 



Itse siis hyppäsin siksi aikaa Valtterin selkään ja voi että miten oudolle se tuntuikaan! Siis sillä ei ollutkaa kilometrin pituista kaulaa ja se ravi ja laukka! Tuntui siltä, kun shettiksellä olisi ratsastanut... Valtteri tuntui jotenkin ihan vieraalle hevoselle Capun jälkeen. 

Tänään olisi tarkoitus lähteä toisen kaverini (sen joka meinaa mennä Riiviöllä kisoihin) kanssa maneesille, jos vain saadaan jälleen koppi jostain lainaan (tahtoo oman kopin). En ole vielä päättänyt, otanko mukaan Valtterin vai Capun. Toisaalta Valtterilla mahtuisi hyppäämään tuossa meidän omallakin kentällä, mutta jos en saa mistään Capulle sopivaa lainasatulaa, niin tuskin otan sitä mukaan. Ja jos vain saadaan tarpeeksi iso koppi, että sinne mahtuu niin Riiviö kuin Capukin. Ja en tiedä miten jättiläinen reagoi siihen, jos jää yksin.

Niin ja siis olen menossa Valtterilla 6.10 Ratsastusseura Capriolen järjestämiin seuraestekilpailuihin, luokkiin 60cm ja 70cm. Kaverini kilpailee samoissi kisoissa Riiviöllä, jotka muuten ovat hevosen ensimmäiset kilpailut.

Kaksi rakkauspakkausta




lauantai 28. syyskuuta 2013

Huopien pesuja ja ostoksia

Capu syö onnessaan heiniä

Nyt kun on uusi hevonen, niin tarvisi uusia varusteita. Hohhoh, teinpäs "pienen" tilauksen ja voin kertoa että tuli aika kallis lasku. Tilasin:

  • 165 villaloimi
  • vatsapanssarivyön
  • suitset
  • kuolaimet
  • raipan (kiitos koiralle kun söi edellisen)
  • 165 sadeloimi fleecevuorella
  • suojat
  • bootsit
  • martingaali
Tilasin siis osan hööksiltä ja osan horzelta. Ja mulla on edellinenkin paketti hööksiltä tulossa, mut se tulee vasta joskus jouluna. Siinä on ratsastushousut sekä yks liivi. Menee tosiaan nyt rahaa ihan älyttömästi, koska a) talli ei ole vielä kokonaan valmis, b) eläinlääkäri täytyy pyytää rokottamaan ja raspaamaan kaikki hevoset, c) kengittäjä kengittämää kaikki hepat, d) Capu on rekisteröitävä Suomeen, e) Capulle on ostettava satula.

Äsken kävin viemässä hevosille päiväheinät ja otin Riiviöltä loimen. Talliin viedessä huomasin et moni satulahuopa oli todella likainen. Ajattelin sitten pestä ne. En siis pese huopia koneessa vaan harjalla hankaan ne puhtaaks ja hyvä tulee.

Kuivumassa

Tänään oli suunnitelmissa pestä Capun häntä, se on meinaan toodella likainen. Valtterilla ajattelin ratsastaa kevyesti. Ruokaakin pitäisi tehdä ja siivota tämä torppa, saa nähdä jaksanko tänään :D


Riiviö syö päiväheiniä

Pontso haukku tarhassa hevosille....


Aloitus

Tämä blogi on ihan alussaan vasta, mutta jostainhan se on aloitettava. Minulla oli aikasemmin toinen blogi, jossa kerroin oikeastaan pelkästään suomenhevosestani, mutta sen kirjoittaminen jäi erinäiden syiden takia ja pistin koko blogin jäihin. Ajattelin nyt, kun on uudet kujeet ja uudet suunnitelmat, niin aloittaa ihan puhtaalta pöydältä.

Blogi siis kertoo kolmesta hevosestani, 4 vuotiaasta FWB ruunasta, Riiviöstä, 5 vuotiaasta holstein ruunasta Capusta, sekä 15 vuotiaasta suomenhevos ruunasta, Valtterista. Kilpailen Valtterilla seuratasolla 60-70cm tasolla ja se onkin osoittautunut oikein mainioksi estekonkariksi. Uudella hevosella, Capulla olisi tarkoitus päästä joskus ainakin sinne aluetasolle saakka, hevoselle se  ei ole mahdottomuus, mutta minulle se vaatii kyllä säännöllistä treenaamista. Yritän siis päästä käymään valmennuksissa/tunneilla. Olen myös pyrkinyt käymään muualla hyppäämässä kerran viikkoon, koska meidän kentällä ei oikein kunnon treenejä pysty tekemään. Nyt kun meillä on tämä uusi jättiläinen, niin meidän on pakko laajentaa kenttää, koska se ei mahu siinä kunnolla tekemään mitään :( Nuorimmalla hevosella on kaikki avoinna ja olen ajatellut sen myymistä. HUOM!! Nuorin hevonen on menossa 6.10 ratsastusseura Capriolen järjestämiin seuraestekilpailuihin ja ne ovat nuoren herran ensimmäiset kisat!

Meillä on siis oma kolmen hevosen talli pihassa. Talli ei ole vielä aivan kokonaan valmis, mutta ei siinä enää paljoa ole tekemistä. Kerron myös muista eläimistämme ja elämästäni hevosten ulkopuolelta. PYRIN siihen, että blogissa olisi paljon kuvia, mutta laadusta en takaa, koska joudun varmaan suurimmaks osaksi kuvaamaan puhelimella, koska en omista muuta kuin järkkärin ja sitä ei jaksa kokoajan kantaa mukana.

Toivon paljon lukijoita ja toivottavasti tästä tulee edes hieman mielenkiintoinen blogi! :)